Moi!

Olen intohimoinen asiakaskokemuksen asiantuntija, ja tehnyt uraa mm. johtavana palvelumuotoilijana, organisaation rakentajana ja asiakaskokemuksen kehittäjänä OP:lla, K-ryhmässä ja Holiday Clubilla, sekä palvelumuotoilujohtajana pohjoismaisessa design-toimistossa Kuudennessa.

Aktiivinen ja aikaansaava luonteeni on vienyt minua mielenkiintoisesta projektista toiseen. Hetkittäin sitä melkein toivoisi, että aivot voisi joskus laittaa “off-asentoon”, ja olla hetken havainnoimatta ympäristöään. Mutta lopulta olen iloinen ja kiitollinen siitä intohimosta, jolla taukoamatta arvioin kohtaamiani tuotteita ja palveluita.

Nykyisessä päivätyössäni Stockmannilla olen päässyt toteuttamaan hienolla tavalla intohimoani niin laadukkaiden asiakaskokemusten kehittämiseen, kuin sekä organisaation että liiketoiminnan uudistamiseen asiakaslähtöisemmäksi.

Asiakaskokemusagentin päiväkirja on kokoelma ajatuksia, kokemuksia ja ideoita, joita allekirjoittaneen muistiin ja muistiinpanoihin on kertynyt. Aika ajoin mukana on myös kaupallisia yhteistyöprojekteja mielenkiintoisten yritysten kanssa. Uusi teksti julkaistaan muutaman viikon välein LinkedInissä.

Eräs pidempiaikainen projektini on yhteistyö lontoolaisen Future London Academyn kanssa. Kuratoin heidän Design Thinking and Innovation week -kurssiaan, joka on vuosittainen Lontoossa järjestettävä kansainvälinen tapahtuma.

Urastani palvelumuotoilun parissa kerron Qaswuan podcastissa, joten laita kuuntelulistalle!

Verkostoidun mielelläni myös Twitterissa ja Instagramissa!

Harri Matias Nieminen

Asiantunteva ja analyyttinen konsultointi

Kun haluat perusteellisen, rehellisen ja mahdollisuuksia kartoittavan analyysin tuotteestasi tai palvelustasi, on aika kutsua asiakaskokemusagentti Nieminen paikalle. Voit palkata minut esimerkiksi testaamaan, mystery shoppaamaan tai analysoimaan. Raporttini sisältää useimmiten tärkeimmät vahvuudet ja heikkoudet, mukaan lukien ratkaisuehdotuksia, joiden sisältö rakentuu monipuolisen urani aikana keräämiini oppeihin yritysmaailman haasteista ja onnistumisista. Tarkempi sisältö sovitaan aina projektikohtaisesti, sinun tavoitteidesi mukaan, joten ota yhteyttä ja jutellaan!

Inspiroivat ja mielenkiintoiset esiintymiset

Olen kokenut puhuja ja kouluttaja. Asiakkaitani ovat esimerkiksi yritykset ja yhteisöt, jotka kaipaavat ulkopuolista inspiraatiota tai sparrausta, sekä koulutusalan toimijat, jotka haluavat saada koulutusohjelmiin ja kursseille näkökulmia ja kokemuksia yritysmaailmasta. Esiintymisteni teema liikkuu pääosin asiakaskokemuksen, palvelumuotoilun ja ihmislähtöisen liiketoiminnan kehittämisen ympärillä. Laita viestiä, ja sovitaan juuri sinun tilaisuuteesi sopiva sisältö!

Tulokselliset kaupalliset yhteistyöt

Olen vuosien aikana kerännyt monipuolisen yleisön sosiaalisen median kanaviini. Tuotan aktiivisesti sisältöä Instagramiin, Twitteriin ja LinkedIniin. Oman sisällön lisäksi teen laadukkaiden ja mielenkiintoisten brändien kanssa kaupallista yhteistyötä. Jos haluat saada asiakaskokemusagentin arvion tuotteestasi tai palvelustasi sekä näkyvyyttä sosiaalisen median kanavissani, ota yhteyttä ja keskustellaan miten voimme tuottaa mielenkiintoista sisältöä yleisölleni. Saat paluupostissa mediakorttini.